Onneksi minulla ei kuitenkaan(pahimman vegaani-imagon rakentamisvaiheen ylitettyäni) ole mitään second handiä tai perintökalleuksia vastaan! Suostun kyllä pukeutumaan vuosien pehmeäksi kuluttamaan rotsiin tai nilkkureihin, enkä pahastunut kun äitini lahjoitti minulle nuoruudessaan ostamansa paksun nahkavyön! Rakastan vintageviboja ja ajatusta äidistä se päällään minun iässäni. Kuvittelen, että tämä vyö on koristanut monia hyviä hetkiä ennen siirtymistään minulle. Erityisesti rakastan sitä tällä hetkellä näiden kirpparilta löytämieni reisitaskuhousujen parina. Ruskean eri sävyjen liitto on jotenkin aika ihana! 

Tänään rakastan Veteraanin iltahuutoa, suklaakakkua, takametsän lumessa uinuvaa autonromua ja Fazerin sinisen väristä(Panotne 280 C, ensimmäinen Suomessa rekisteröity väri) hetkeä juuri ennen pimeää.

Eräs vapaapäivä, jona oli aikaa juoda rauhassa aamukahvit, kuunnella Adelen elämän soundtrackiä ja lähteä valoisaan aikaan ulos kuvaamaan ensilunta 

Marraskuu. Mulla on ollut kausia, joina oon yrittänyt nähdä tänkin kuukauden positiivisessa valossa(useimpien asioiden suhteen kannattavaa), uskotellut itselleni rakastavani pimeitä iltoja ja kotoisaa sisällä nyhväilyä... Oon yrittänyt poltella kynttilöitä ja koittanut muistaa ainoat rakastavat sanat, jotka tästä ajanjaksosta oon ehkä koskaan kuullut(pappani siskolta, jonka lempikuu marras on, hullun): "Pimee ja synkkä aika on ihanaa, koska silloin voi vaan möllöttää rauhassa."...

Negatiivisuutta vastaan hammasta purren taistelu ei kuitenkaan oo saanut mua tänä vuonna ollenkaan nauttimaan tuosta "möllöttelystä". Pikemminkin se vaan lisää paineita kaiken koulu- ja elämästressin päälle! En tykkää möllötellä. Yksin pimeässä möllöttely saa mut lamaantuneeksi ja melankoliseksi. Mieluummin möllöttelisin vaikka jossain valoisassa ja lämpimässä, jos olisi pakko ylipäätään sitä harrastaa!

Elikkä pointti on se, etten saa tällä hetkellä itseäni nauttimaan marraskuusta, MUTTA tässä helpotuksellinen valaistuminen: Mun, eikä kenenkään muunkaan, tarvitsekaan pitää marraskuusta! Kuukausiin nimittäin pätee ihan samat ohjeet, kuin ihmisten kanssa toimimiseenkin: Kestään ei ole pakko tykätä, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen. 

Musta on lohdullista ajatella, ettei tän marraskuun tarvitse olla erityisen hauska, tai ihana. Mun ei tarvitse rakastaa möllöttelyä, sadetta, tai pimeyttä. Riittä, kun tulen toimeen, selviän. Siihen pystyn kyllä.

Pari asiaa, jotka on kuitenkin ihan kivoja, vaikka sataa ja vituttaa:

Lukeminen. Jos ei tykkää jostain vuodenajasta, sitä voi aina paeta kirjan, tai lehden taakse. Viimeksi oon lukenut Piritta Porthanin Kun enkeli myöhästyy metrosta ja inspiroitunut mm. Dazed & Confused -lehdestä, jonka jokaisen esteettisen aukeaman voisin ripustaa tauluksi seinälleni.

Kynttilät(ei tarvitse selittää)

Luonnosta vielä löytyvien kasvien, kuten koiranputken, kuivaaminen pieniksi koristekimpuiksi ympäri kämppää(kauneus ja käsillä näpertäminen on aika terapeuttista, samoin sisälläni asuvan touhumummon mukana meneminen aina ajoittain)

Jouluvalot!! Mikä vaan valo pimeyteen tuntuu hyvältä. Hehkutan jouluvaloja kunnes joskus täydellisessä tulevaisuudessa sijoitan kirkasvalolamppuun...